Audi TTOSTETAAN AUDI

Ennen kuin ostat Audi TT:n, niin kannattaa harkita pieni hetki. Auto näyttää hienolta, niin paperilla kuin luonnossa, mutta sisälle istuessaan tajuaa koko kurjuuden. Ohjaamo on pieni, samoin ikkunat, joten maisemien ihailu kauniina kesäpäivänä ei onnistu kovin hyvin. Ongelmana on myös se, että naapurin tytöt eivät näe tai tunnista kunnolla ajajaa, joten auton perusidea kärsii.

Muuten Audi TT on hyvää perustekniikkaa 1.8 turbo koneella ja manuaalilaatikolla. 1.sukupolven (1998 - 2005) autot olivat käytännössä kaikki samalla tekniikalla, mutta hieman eri tehoisina. Nelivedossa koneesta oli otettu hieman enemmän tehoja, kuin etuvetoisessa mallissa. Vanha 1.8 turbo on todella hyvä kone ja turbon sekä suuttimet vaihtamalla, uudella ohjelmalla saa helposti +300hv konepellin alle. Toimenpide ei paljoa edes maksa. Ongelmaksi tulee jossain kohtaa kytkimen luistaminen, ja korkeammat tehot vaativat uuden kytkinpaketin. 1.sukupolven sarjasta on olemassa myös V6 koneella oleva versio, jota sai myös automaattina, mutta niitä on aika vähän tarjolla.

Toisen sukupolven (2006 ->) autoihin on saatavilla laajempi kattaus eri tekniikkavaihtoehtoja. Eri kokoisia koneita ja myös automaattilaatikoita. Uudempi korimalli on huomattavasti paremman näköinen ja myös toimivampi sisätiloiltaan. Toisaalta tekniikan uudistuessa TFSI-moottoreihin, takakonttiin voi varata tilan öljykanisterille, koska sitä tarvitaan. Moottorin ominaisuus, kuten Audi sen ilmoittaa, on korkea öljynkulutus 0,5 - 1.5 litraa tankkausväliä kohden. Moottori- ja vaihteisto-ongelmista löytyy lisää tietoa Audi-sivulta, ja A3 sekä A4 mallien alta.

Katsastuksessa vuosimallien 1998 - 2005 hylkäysprosentti on keskimäärin ollut 29,8%. Hylkäysprosentti on erittäin korkea ja haastaa jopa Alfa Romeon. Audin puolustukseksi voidaan kuitenkin todeta, että TT Audeja on tuotu paljon Saksasta. Hinnat ovat käytännössä romahtaneet ja niistä on tullut nuorten ja köyhien miesten autoja. Kohtuullisen tehokkaana urheiluautona niillä ajetaan lujaa, mutta huolletaan huonosti. Rahat kun menevät etupäässä bensaan ja sitähän 1.8 turbo juo vähintään 10 litraa sadan kilometrin välein. Yleisimmät syyt hylkäykseen ovat ohjausnivelet ja alustan osat. Tämän olisi tiennyt jo ilman tilastoja, kun katsoo autolla ajavien poikien ikäjakaumaa. Kurveihin tullaan lujaa ja välillä nojataan kanttareihinkin. Uskallan veikata, että normaalissa ajossa alustavikoja ei ole sen enempää kuin muissakaan Audin malleissa. Lisäksi on jousituksen ja iskunvaimennuksen vikoja, johon vaikuttaa jo iskunvaimentimien pitkä ikä itsessään.

Uudemman mallisarjan hylkäysprosentti on keskimäärin 9,2%. Sekään ei ole kovin matala, kun muistetaan että kyseessä on jonkin sortin harrasteauto. Yleisimmät syyt uudemmassa mallissakin liittyvät alustaan, joten voidaan olettaa siihenkin vaikuttavan kevyt revittely mutkissa ja mukulakaduilla. Yleisesti pienillä urheiluautoilla ei ajeta kovinkaan paljon, joten kuluminen ei niinkään johdu ajokilometreistä vaan enemmänkin ajotavasta. 

Yleisiä ja raportoituja vikoja:
Jakohihnavikoja - liittyvät huollon laiminlyönteihin (ei ns. tyyppivika)
Vesipumppuvikoja - liittyvät huollon laiminlyönteihin (ei ns. tyyppivika)
Pakoventtiilivikoja, palaneet (vuosimallit 1998-1999)
Termostaattivikoja
Ilmamääräanturivikoja - kuluva osa kaikilla automerkeillä 
Mittaristovikoja, joka on hyvin yleinen
Moottoriohjausyksikön vikoja
Hiukkaussuodatin - Hiukkassuodattimesta löytyy tietoa Audi A3-mallin tyyppivika tiedoista.

Kaikkia Audeja koskevat tyyppiviat löytyvät Audi-välilehdeltä.

Jos jostain löytää papan vanhan Audi TT:n, niin se voi olla äärimmäisen hyvä ostos, ainakin teknisesti. Itse auto on pieni, ahdas ja äänekäs. Suurin arvo autolla on ulkonäkö, joten se sopii parhaiten kuntosalin parkkipaikalle. Täysverinen urheiluauto se ei kuitenkaan ole ja nopea perhefarkku saattaa jättää sen jalkoihin, joten kaikki bemareiden kanssa ei kannata lähteä viivalle.